Nykyään tuntuu ettei mikään riitä. Teemme Suomessa maailman parasta työtä eläinten hyvinvoinnin eteen ja tuotamme samalla maailman puhtainta ruokaa, jossa on vähiten jäämiä antibiooteista ja torjunta-aineista. Silti pieni, mutta kovaääninen vähemmistö mustamaalaa tekemistämme päivästä ja viikosta toiseen. Melko matalamielistä. Meinaa välillä masentaa.

Julkisuudessa oli muutamia viikkoja sitten tapaus, jossa hyvin värikkäästi maalailtiin eläintuottajien moraalia ja uskonnollista vakaumusta. Myös lehtien kommenttipalstat täyttyivät mielipiteistä. Minusta suurin osa kommenteista oli kuitenkin hyvin myönteisiä. Ei pidä takertua niihin kaikkein eniten itseä kiusaavimpiin, mitä väliä niillä on. Jopa Hänellä-jonka-nimeä-ei-lausuta on oikeus olla juuri niin häiriintynyt kuin on. Se on hänen oikeutensa. Ja minulla on oikeus pitää häntä täytenä mulkkuna. Minulla on siihen oikeus. Velvollisuutta jäädä sitä märehtimään ei kuitenkaan ole. Ja oikeastaan se olisi rikos tätä hentoista tomumajaani kohtaan, jossa loppuelämääni vietän.

Miksi pitäisi käyttää aikaa tuollaiseen, joka saa olon tuntumaan pahalta? Tuollaisten kirjoitusten tarkoitus on saada aikaan liekki, joka polttaa tämän alan toimijat loppuun.

Toinen asia missä itsellä on ollut vaikeaa ottaa iloa irti, on nauttiminen hyvin tehdystä työstä. Ei vaikka 12000 EKMkg karjan keskituotoksena meni tammikuun mitassa ensimmäisen kerran rikki. Se ei lämmitä yhtään, kun katsoo laskupinoa, no siis sitä ostoreskontran verkkolaskulistaa. Ei olisi uskonut silloin kun lehmiä oli 25 ja tuotos 8500, että mitenkä paljon tiukempaa on taloudellisesti, kun viisinkertaistaa lähetettävän maitomäärän? Toki työ on ollut paljon mielekkäämpää kaiken tämän kehittämisen kanssa, ja on oppinut kaikenlaista niin itsestä kuin työstä.

Paljon hauskempi juttu oli se, kun lehmä puri minua jenkkakahvasta. Ja kovaa. Ja sitten se katsoi suurilla viattomilla (ha!) silmillään, että mitä se hyppii ja huutaa. Prkl! Muutan sen nimen Mengeleksi! Sopii paremmin tälle leirille kokeiluineen.

Vastoinkäymiset on oikeastaan tämän työn suola. Ne pitää jalat maanpinnalla ja mielen virkeänä. Monesti ne kannustaa eteenpäin kohti uusia ratkaisuja, joihin ei aikaisemmin rohkeus tai virkeys riittänyt. Kun traktorista repesi lunta lappaessa etukuormain täysin yllättäen irti, ei sitä heti pitänyt käänteenä parempaan. Lähinnä se kääntyi oikealle. Se kuormain. Nesteen suihkutessa tuulilasille ajatteli vain miten apetta tehdään illalla? Ei käynyt mielessäkään miten helppoa NYT olisi perustella puolisolle pyöräkoneen osto.

Toki sen pyöräkoneen maksuerät polkee tuolla ostoreskontrassa pienempiään läjään, eikä yhtään helpota viikkoarpajaisia (siis sitä että kuka tällä kertaa saa rahaa), mutta kyllä sen käytettävyys ja kustannustehokkuus on monin kerroin traktoria parempi.

Toinen merkittävä hetki oli, kun lehmän kanssa painiessa murtui käsi. Sunnuntai-iltana kiva mennä päivystykseen kipsauttamaan kättä. Että lehmä… Kaikki vain virnuili. Niin kuin täältä olisi toukotyöaikana baariin ehtinyt?

Joka tapauksessa viiden viikon sairasloma antoi aikaa miettiä. Siirryttiin kahdesta kolmeen niittoon, mikä antoi helpotusta rehuntekoruuhkaan, kun urakoitsijan saa helpommin haluamanaan päivänä. Hyvä poiketa valtavirran rytmistä. D-arvo kohosi viisi pykälää ja sillä väkirehunsäästöllä voisin pitää kipsiä vaikka joka vuosi.

Kaikissa asioissa on aina kaksi puolta, monesti aluksi niitä molempia ei heti näe. Niin kuin 20 vuotta vanhaa nelivetoista lava-autoa katsoessa, missä ruostuu niin iskarit kuin puskuritkin. Toden totta, se näyttää paljon paremmalta Fox racingin 3” korottavalla alustalla, karkeilla renkailla ja uudella vinssipuskurilla varustettuna. Ja antaa varmasti vielä monta kertaa hymyä suupieliin peltokierrosta tehdessä. Niin kuin se yksi tyyppi joka soitti ja moitti, että on pilattu joku yhteinen tien pätkä isoilla koneilla. Ettei pienellä traktorilla enää metsään pääse. Nyt voi sanoa, ettei voi pitää paikkansa. Siellähän pääsee autollakin. Vinssaamalla, mutta sitä ei ole pakko kertoa.

Vuonna 2008 maatalouden kustannuskehitys oli sitä luokkaa, että sanoin jollekin että pieni lama tekisi hyvää. Lähtisi pöhö pois maataloudesta ja sen ympärillä pyörivästä liiketoiminnasta. Siitä alkaa olla 13 vuotta. Hyvä etten toivonut isoa lamaa. Nyt ovat joutuneet kaikki kiristämään vyötä ja maatilojen ohella menee vasaran alle ihan tarpeellisiakin infraamme tukevia yrityksiä. Elämme kovia aikoja ystävä hyvä.

Maitokriisin hyvä puoli on se, että se on pakottanut kaikkia tehostamaan toimintaansa potenssiin n. Ne jotka pystyvät pysymään mukana toiminnassa vielä tänä päivänä, ovat ihan helvetin ammattitaitoista porukkaa. Kaikki syytökset pankolla makoilusta ja tukien nostelusta voi ohittaa nauraen. Sopii tulla näyttämään mallia.

Koronaepidemia hiljensi hetkeksi kokonaan kaiken arvostelun. Nyt ääntä pitää vain kiihkouskovaisin ääriliike, ei anneta niille sen enempää huomiota. Suuri hiljainen enemmistö tuntuu kuitenkin pitävän peukkua. Ylöspäin. Pidetään siitä kiinni.

Kaamos päättyi tälläkin tontilla muutama viikko sitten, kun aurinko alkoi kurkkia eteläpuolella olevan vaaran yli. Valon määrän vaikutusta mielialaan ei voi vähätellä. (Pakkoko sen on silmiin paistaa? Prkl?!). Kuljemme kuitenkin kohti kevättä ja kesää, mutta sinne on vielä pitkästi aikaa. Palkitaan nyt itseämme tehdyistä urotöistä. Ja ladataan akkuja kevätauringossa tai siellä pankon päällä, mikä kellekin parhaiten sopii. Olemme kaikki sen ansainneet.

Hyvää kevättä kaikille!

Kirjoittaja Hannu Kemoff on maitoyrittäjä ja Maitoyrittäjät ry:n hallituksen jäsen Tervolasta.