Visio 2028

Otsikko kuulostaa kaukaiselta, mutta eihän siihen ole kuin 10 -vuotta.

Maatalouden rakennekehitys on todella voimakasta maidontuotannon osalta, varsinkin seuraavat viisi vuotta. Jatkuuko kehitys samanlaisena vielä seuraavatkin viisi vuotta?

On tärkeää miettiä, mitä vaikutuksia sillä on omalle tilalle. Antaako se mahdollisuuksia, vai vaikeuttaako se toimintaa esim. päättyvien yhteistyökuvioiden takia.

Mahdollisuuksia voivat antaa vapautuvat tuotantorakennukset, lantalat, siilot ja tietenkin peltopinta-ala.

Tässä kohtaa visiointi onkin tarpeen! Miten selvitään logistiikasta, paljonko tarvitaan lisätyövoimaa? Vanhoihin rakennuksiin investointituen saa vain remonttiin ja laajennukseen.

Uudesta rakennuksesta saa monesti toimivamman. Työntehokkuus on kuitenkin yksi tärkeimpiä menestyksen kulmakiviä.

Lisääntyvä viljelyala taas tarjoaa omat haasteensa. Tuleeko maakaupan päälle ns. liitännäisinvestointina merkittävät koneinvestoinnit, vai löytyykö luotettavia koneurakoitsijoita?

Onko varastotilat riittävät, vai löytyykö väliaikaistiloja, kunnes on riskitöntä taas investoida?

Myös suhteellisen stabiilin tilanteen omaavilla tiloilla on tärkeää miettiä ja visioida tulevaisuutta.

Miten pitää tilan kilpailukyky ja ajanmukaisuus sellaisina, että myös jatkajia ja työntekijöitä kiinnostaa työskennellä tilalla nyt ja vielä tulevaisuudessakin.

Vai onko tulevaisuuden tiloilla kartanotyyliin tilanhoitaja? Tämäkin voi olla vaihtoehto, mikäli jatkajaa ei löydy, mutta tilasta ei haluta luopua. Ainakin tilakoot alkavat pikkuhiljaa olla riittäviä tähänkin vaihtoehtoon. Voihan varsinaiset osakkaat osallistua työhuippuihin sen verran, mitä varsinainen leipätyö antaa myöden. Tämän päivän ammattimainen maatalous kuitenkin vaatii jonkinasteista intohimoa, jos aikoo vauhdissa mukana pysyä. Ellei sitä ole, voi äsken mainittu vaihtoehto olla hyväkin tulevaisuudessa, mikäli rakennekehitys jatkuu näin kovana.

Voi olla myös hyvä vaihtoehto, jos haluaa itse keskittyä johonkin tiettyyn osa-alueeseen ja kokee olevansa siinä hyvä.

On tärkeää pitää huolta investointien suunnittelussa siitä, että pystyy ottamaan riittävästi vapaa-aikaa, eikä vedä taloutta liian tiukalle. Toiminta on oltava riittävän suoraviivaista, että siitä on mahdollista selvitä vahingon sattuessa myös tilapäisvoimin. Rakennussuunnittelussa on todella tärkeää huomioida laajennettavuus, tai vähintään tilojen helppo käyttötarkoituksen muutos.

Esimerkkinä poikimatila jatkossa vasikoille tai vasikkatilat poikimatilaksi.

Toisena esimerkkinä rakentaa pihatto aluksi käytetyllä asemalla, ja kun talous sekä eläinaines antaa myöden, laittaa robotit lypsämään.

Piisaako oma ammattitaito tulevaisuuden haasteisiin? Pitäisikö kouluttautua lisää, vai etsiä ympärilleen verkosto, jolta saa tukea toiminnalleen? Voisiko kouluttaa työntekijöitä ottamaan vastuuta enemmän? Miten heitä voisi sitouttaa?

Kun työntekijöiden ammattitaito kasvaa, kasvaa myös ammattiylpeys. Kun muistaa heitä kehua, sillä on suora vaikutus sitoutumiseen ja työpaikan ilmapiiriin.

Miten taas epävakaa maatalouspolitiikka, kuinka varautua mahdollisesti aleneviin maataloustukiin?

Lieneekö muuta vaihtoehtoa kuin jatkuva parantaminen ja liian tiukkojen investointien välttäminen.

 

Tässä tuli paljon kysymyksiä, joihin vastauksia saa Maitoyrittäjien seminaareista ja retkistä.

Vertaistukea unohtamatta!

Uutena juttuna meille tulee tilojen Mentorointihanke. Mm näihin edellä mainittuihin juttuihin saa jatkossa apua, kunhan päästään asiassa vauhtiin. Kovasti tätä palvelua on pyydelty.

Myös Tilanhoitaja -kuvioon on suunnitelmia alullaan…

Maitoyrittäjät

Timo Viinamäki

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.