Tässä syksyisestä polvileikkauksesta edelleen toipuessa on ollut hyvää aikaa pohdiskella, vaikka mitä asioita, osa varmaan ihan järkeviä ja osa vähemmän tärkeitä.

Täyttyy kyllä sanoa, että kun tämmöinen työntekoon ja ylipäätään tekemiseen orientoitunut henkilö laitetaan totaali kävelykieltoon ja muutetaan sohvaperunaksi, niin tekemisen löytäminen meinasi tehdä tiukkaa. Onneksi nyt sujuu ongelmitta Playstationilla räiskintä, palapelit ja jopa neulonta.

Pyhä-tarkoitushan minulla siis on ollut sivistää itseäni ja kehittää ammatillista osaamistani jotenkin tässä saikulla, mutta kummasti, ei aivot ole enää leikkauksesta toipumisen ja polven kuntoutuksen lisäksi riittäneet siihen.

Eli suurin osa meidän alan ongelmista ja voitoista on saaneet tapahtua ihan ilman omaa suurempaa seuraamista. Yksi asia kuitenkin onnistui tavoittamaan oman mielenkiintoni ja se oli vasta julkaistu kansallinen ruokastrategia.

Vuonna 2018 silloinen pääministeri Juha Sipilä ja maatalousministeri Jari Leppä antoivat toimeksiannon vuorineuvos Reijo Karhiselle tehdä selvitys, jossa etsitään keinoja maatalouden kannattavuuden parantamiselle. Selvitystyön raportti julkaistiin helmikuussa 2019, jossa otettiin myös kantaa kansallisen ruokastrategian laatimisen puolesta, eli täytyy löytyä selkeä visio ja strategia Suomalaiselle maataloudelle. Karhisen alkusysäys ruokastrategialle sai minut uudelleen perehtymään tuohon muutaman vuoden vanhaan selvitykseen, miltä se näyttää tällä hetkellä.

Itse pidin kovasti suurimmista osista Karhisen raportin toimenpide ehdotuksista ja itseasiassa kirjoitinkin Maitoyrittäjien blogin aiheesta 2019, jossa pohdiskelin Karhisen raportissa esiin tullutta alamme ammattiylpeyden puutetta. Raportissa annettiin sopivalla kädellä piiskaa kaikille maatalouden toimijoille, osansa sai hallinto, neuvonta, viranomaiset, rahoittajat, edunvalvonta, kauppa, teollisuus sekä myös me tuottajat itse. Nyt onkin mielenkiintoista seurata, lähdetäänkö mitään toimenpiteitä toteuttamaan ruokastrategian toimeenpanosuunnitelman yhteydessä, ensimmäinen suunnitelma laaditaan alkuvuodesta 2026. Näiden kahden suunnitelman tavoitteet nyt ainakin ovat aika yhteneväiset.

”Suomalaista ruokaa arvostetaan, erityisesti sen turvallisuutta, puhtautta ja laatua. Kaiken tämän tunnistetaan kumpuavan alkutuotantomme korkeasta tasosta. Suomalainen turvallinen ruoka edustaa hiomatonta timanttia, joka parhaillaan voisi yhdistää kansakuntaa. Siitä voisi olla rakennettavissa kansakunnan yhteinen ylpeyden aihe, ja ammattitaidolla brändätty vientituote” (Karhinen 2019).

”Tavoitteena on, että vuoteen 2040 mennessä Suomesta tulee johtava kestävien ruokajärjestelmien kehittäjä ja uudistaja. Suomi tunnetaan ruokamaana. Suomessa ruokaa tuotetaan kestävästi ja kannattavasti sekä kotimaan markkinoille, että vientiin.” (Ruokastrategia 2025).

Itsellä toiveissa on, että koko maatalousala saisi pitkäjänteisyyttä ruokastrategian myötä, koska kaikki me tiedetään, että tämä homma ei ole pikamatka vaan maraton. Karhisen esimerkin mukaan toinen toive on, että se piiska sivaltaisi tasaisesti myös muitakin alan toimijoita, kuin pelkästään tuottajakenttää. Kaikkia osapuolia on vaadittava kehittymään ja osallistettava, jotta homma saadaan toimimaan. Suosittelen lämpimästi kaikkia lukemaan Karhisen raportin uudelleen (kaikkihan siis tietysti on jo se kerran lukeneet) ja tutustumaan ruokastrategiaan, niin silloin voidaan kaikki omalta osalta kytätä ja kyylätä, miten strategiaa aletaan viemään käytäntöön, ettei se jää vaan kauniiksi ajatukseksi.

Hanna Mähönen,

Maidontuottaja ja Maitoyrittäjät ry:n hallituksen jäsen