Ruokintapöydän äärellä

Ruokintapöydän äärellä

Neljännellä kertaa voinee jo sanoa, että Maitoyrittäjät ry:n syksyn tapahtumat aloittava Ruokintapöydän äärellä -tapahtuma on jo muodostunut perinteeksi. Tapahtuma saatiin järjestää aurinkoisessa säässä Ylöskartanon tilalla Hämeenlinnan Tuuloksessa. Tilaa luotsaavat viime talvena tehdyn yhtiöittämisen jälkeen Otto ja Janne Näsi. Tapahtumaan osallistui 150 henkilöä. Oli hieno nähdä, kuinka monta mukavaa jälleennäkemistä ja uutta tuttavuuden muodostumista pääsimme todistamaan.

Kiersimme päivän aikana kahdeksan rastia. Navetan puolella teemoina olivat vasikoiden juotto ja vasikka-ape, lehmien ruokinta, navetan laajennus ja siirtymävaiheen management sekä jalostus. Muut aiheet olivat maatilan osakeyhtiön sukupolvenvaihdos, taloushallinto ja talouden johtaminen, kestävä kehitys sekä automaattiohjauksen käyttö peltoviljelyssä.  

Tapahtumassa pääsimme kuulemaan niin isäntäväen kuin myös yhteistyökumppaneiden näkökulmia ajankohtaiseksi valikoituneista aiheista. Tilan kehittämishalu ja uskallus kokeilla uutta toivat meille oivallisia ideoita, kuten ProCROSS-kolmiroturisteytysohjelman sekä maissisäilörehun. Maissisäilörehu herätti paljon kiinnostusta ja keskustelua. Lopuksi kerättiin palaute ja kehittämisideota tilalle. Tapahtumassa tuli hienosti ilmi, kuinka edeltävät sukupolvet ovat kehittäneet tilaa tavoitteellisesti seuraava sukupolvi mielessä. Viime talvena toteutetun yhtiöittämisen yhteydessä oli vastuukapula siirretty Jannelta Otolle.

Rastien kiertämisen jälkeen nautimme Farmers dinnerin. Päivän päätteeksi halukkaat kävivät saunomassa ja illalla laitoimme jalat koreasti bändin, sekä DJ:n tahdittamana Uiskolassa. 

Missä tapaammekaan ensi kesänä?

Maitoyrittäjät ry:n hallituksen jäsen,

Olli Fält

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.