Puheenjohtaja Juha Kantoniemi: Jännän äärellä

Puheenjohtaja Juha Kantoniemi: Jännän äärellä

Maailmassa eletään nyt jännän äärellä. Kristallipallokaan ei kerro, missä asennossa maailma makaa hetken päästä. Onko korona-virus mahdollisine uusine aaltoineen jo taltutettu, kuinka hyvin kestivät yhteiskuntamme varautumisjärjestelmät, missä kunnossa maailman talousjärjestelmä kurimusten jäljiltä mahtanee olla?

Suurimpana kysymyksenä kaikista lienee kuitenkin se, miten kaikki koettu tulee vaikuttamaan ihmiskunnan asenteisiin ja tapaan ajatella. Hädän hetkellä jokainen kansakunta pyrkii turvaamaan etunenässä omiensa hyvinvoinnin. Globaali solidaarisuus tuppaa unohtua, kun pelissä on oma ja aivan lähimpien turva. Tämä totuus ei ole aikojen saatossa muuttunut eikä myös tule miksikään muuttumaan kuten nyt on jo huomattu.

Helppoa on nyt uskoa arvostuksen huoltovarmuutta ja ruokaturvaa kohtaan kasvavan. Saatetaanpa vielä jopa kyseenalaistaa kaupungistumisen megatrendin mielekkyys. Pääluvun lisääntyessä kasvaa aina myös tautipaine. Sen me lehmälliset olemme tienneet jo kauan.

Meneillään oleva kriisi osoittaa kuinka keskeisiä Ihmisten turvallisuuden rakentajia me viljelijät olemmekaan. Meidän on pidettävä leipä liikkeellä, olivatpa olosuhteet ympärillämme mitkä tahansa, ja säilytettävä niin oma kuin tilankin toimintakyky kaikissa olosuhteissa.

Tämä vastuu havahduttaa meidät tekemään varautumissuunnitelmat kuntoon. Vähän nolona tunnustan, ettei omallakaan tilalla ole selkeästi mietitty, kuka lypsää lehmät, jos itse ja/tai osa työntekijäistä ovat vuodepotilaina. Ei myöskään ole pohdittu poikkeusolojen mahdollisia vaikutuksia tärkeiden rehujen saatavuuteen. Kuinka suuret varastot poikkeamiin varautuminen edellyttää? Kuinka toimitaan, jos eläinlääkäriä ei olekaan saatavilla?

Monia vakavia ja jopa vähän ahdistaviakin kysymyksiä nousee siis mietittäväksi. Mutta niistä meidän on nyt keskusteltava ja etsittävä tilakohtaisia ratkaisuja.  Me Maitoyrittäjät haluamme omalta osaltamme olla antamassa ”ainespuita” tähän pohdintaan maaliskuun uutiskirjeessämme. Tällaisina aikoina vertaistuki on arvossaan. Puhuminen ja asioiden työstäminen toisten ammattiveljien ja -siskojen kanssa auttaa, kun on epävarmuutta ja pieniä ahdistuksen airuita leijuu ilmassa.

Me yhdistyksenä tarjoamme yhden yhteydenpitokanavan ja bluetooth-kuulosuojaimet toisen. Puhutaan siis mahdollisimman paljon, pidetään yhtä ja kannetaan huolta toinen toisistamme. Riennetään avuksi, jos huomataan toista ahdistavan – jos ei ihan halata, niin metrin päästäkin voi vielä jutella…

Jaksamista teille kaikille!

Pidetään yhdessä suomalaiset leivässä – se on meidän kunniatehtävä!

#viljelijäeipysähdy

 

Juha Kantoniemi
Maitoyrittäjät ry:n puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.