Puheenjohtaja Juha Kantoniemen joulutervehdys

Tämänvuotista kuusijuhlaa odotamme varsin erikoisissa tunnelmissa. Mieleeni ei muistu melkein kuudenkymmenen joulun kokemuksellakaan vastaavaa tilannetta, jossa kaikki vanha tuntuu kääntyneen päälaelleen.

Pandemia sinällään on ollut ennen näkemätön, mutta sen jälkimainingit ovat yllättäneet meidät kaikki. Häiriöt maailman raaka-aine- ja tavarantuotannossa yhdistettynä kiristyneeseen suurvaltapolitiikkaan ovat näkyneet toimialallamme käsittämättöminä tuotantopanosten hintoina. Päinvastaisista ennusteista huolimatta tilanne myös näyttää pitkittyvän.

Kriisin mahdollisuus tuntuu yllättävän vähän huolettavan maailman päättäjiä. Toivottavasti ihmiset kuitenkin muistavat, että meillä on vuodessa vain yksi satokausi ja silloinkin sadon valmistuminen kestää sen kolme kuukautta. Odottavan aika voi pahimmillaan tuntua ikävän pitkältä. Toisiko tulevaisuus vihdoin kaivattua arvostusta kotimaiselle ruoalle?

Poikkeuksellisista ajoista huolimatta olemme pitäneet yhdistyksen pyörät pyörimässä. Kokoontumisia on järjestetty rajoitusten puitteissa ja sopeutumisen myötä toimintaan on vakiintunut mm. suosituksi muodostunut Kokemuskorneri. Elokuussa kokoonnuttiin pitkän tauon jälkeen kasvokkain Ruokintapöydän äärelle ja positiivisen palautteen myötä myös tämä tapahtuman jäänee toimintakalenteriin vakituiseksi syyskauden avaukseksi.

Aivan uutena käyntiin on pyörähtänyt Tulevaisuuden Maitoyrittäjän Tähtivalmennus, joka tarjoaa nuorille yrittäjille ainutlaatuisen, mentoritoimintaan perustuvan pienryhmäkoulutuksen. Myös kauan odotettu tanskalaisen mallin mukainen Discussiong group -toiminnan pilotointi käynnistyi kahtena kuuden yrittäjän ryhmänä hankeyhteistyössä Savonian ja Atrian kanssa. EDF-tuotantokustannuslaskenta ja -vertailu kiinnostaa jäseniä ja mukaan tuli tänä vuonna kolme uutta maitoyritystä. Ryhmä tapasi pitkän tauon jälkeen lokakuussa Savitaipaleella.

Toimintamme pyritään aina räätälöimään erityisesti jäsenten tarpeiden ja toiveiden mukaisesti. Muistathan siis nykäistä hihasta tai laittaa viestiä idean syttyessä!

Kiitos vielä teille kaikille kuluneesta vuodesta, yhdessä me tehdään seuraavasta parempi. Leväten ja hiljentyen joulun sanoman ääreen me pidämme parhaiten huolta itsestämme ja toinen toisistamme.

”Jo hiljenee vuoden askareet
ja aherrus syksyn työn.
Ota sydämees hetket talviset
ja rauha Jouluyön.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.