Mats Broända bloggaa: yrittäjän mietteitä voivuorista hiilineutraalisuuteen

Hei kaikille! Jälleen on vuosi kulunut meikäläisen viimeisimmästä blogivuorosta, ja on aika teroittaa kynä ja miettiä mitä kaikkea ajatuksia sitä voisi muille jakaa. Viimeisen vuoden aikanahan on tapahtunut niin paljon asioita, että aineksia olisi ainakin jos ei nyt kokonaiseen romaaniin, mutta ainakin kokonaiseen lukuun tiiliskivestä. Mutta luette niin pitkään kun jaksatte, ja loput voi vaikka jättää lukematta.

Kun joskus 70-80 -luvuilla vartuin sen verran vanhaksi, että rupesin jotain maailman menosta ymmärtämään, muistan miten maatalouden ylituotannosta oltiin huolissaan. Puhuttiin voivuorista ja pakettipelloista jotka puskittuivat, omassakin kylässä näitä pakettipeltoja oli ihmeteltävänä. Vanhat ihmiset kauhistelivat niitä, että miten täällä saattaa olla peltoja paketissa samanaikaisesti kun maailmalla nähdään nälkää. Siihen aikaan ihmisiä kuoli sydänkohtaukseen navetan ja tuvan väliä kävellessään, siitä syyteltiin kolesterolia, kananmunia ja voita. Sillä että hiilihydraateilla, runsaalla perunankulutuksella ja muutenkin yksipuolisella ruokavaliolla saattaisi olla jotain asian kanssa tekemistä, ei niin puhuttu.

Tämä silloinen tilannehan oli suora seuraus siitä, että oli nähty sotaa ja pulaa, ja kun sitten ihmisiä vapautui ruuantuotantoon, ne tuottivat valtavasti sitä ruokaa. Varsinkin kun samanaikaisesti teollisuus työnsi kasvinviljelytarvikkeita ja koneita ruuantuottamisen avuksi sellaisella intensiteetillä, joka oli aivan huikea. Oli tasaväkevää Y-lannosta ja kasvinsuojeluaineita työnnettiin ulos vimmatusti ilman että ympäristö- ja terveysvaikutuksista tarvitsi sen kummemmin välittää.

Tämä ruoan ylituotanto oli mahdollista siitä syystä, että valtiovalta otti vastuun ylimääräisen ruuan markkinoinnista maailmalle. Itse olin 80-luvun puolivälissä elänyt niin vanhaksi, että päädyin maatalouskouluun. Siellä meillä oli rehtorina eräs Ulla-Maj Jern, joka selitti meille kuinka nyt ei enää riittänyt että valtiovalta yritti suitsia ylituotantoa meijerikohtaisilla rajoituksilla, vaan nyt jokaiselle talolle tultaisiin jakamaan ihan oma katto mihin asti saataisiin tuottaa. Jaahas, todettiin ja jatkettiin iloista nuorukaisen elämää.

Tämä maitokiintiö jäi kuitenkin riesaksi ja oman tilan kehittämisen jarruksi yllättävän pitkäksi aikaa. Se jarrutti ja hankaloitti tilan kehitystä omalta kohdalta juuri ne vuodet, kun piti aloittaa tilanpitoa ja rakentaa uutta. Se oli valtiovallan ylläpitämä ja aloittama kankea systeemi, jonka olemassaoloa kiroiltiin, mutta kuitenkin jollain tavalla koettiin välttämättömäksi pahaksi, jotta tuotanto ei olisi riistäytynyt ihan käsistä. Varsinkin kun valtiovalta rupesi vähentämään vastuutaan ylituotannon markkinoinnista. Vaikka tilanne oli haastava, se ei kuitenkin ollut mahdoton ja esittämällä nuoria sinisiä silmiä sekä kovaa yrittäjätahtoa, saatiin kuin saatiinkin omalle tilalle lisää kiintiötä. Ensin hallinnollisesti ja myöhemmin ostamalla toisilta tuottajilta niin, että tilan kehittämistä kuitenkin oli mahdollista jatkaa.

Jossain vaiheessa hakeuduin meijerin järjestämään koulutukseen, jonka tavoitteena oli lisätä maitotilallisten yrittäjätietoisuutta ja jonka seurauksena minulla on vieläkin merkonomin paperit tuolla jossakin. Kolme ja puoli vuotta me sitä käytiin, muistaakseni, ja ihan hyvää oppia siellä kyllä annettiin. Mutta yhdessä asiassa meinasi tulla hiljaista. Esitettiin nimittäin, että meidän piti analysoida tilojemme… anteeksi YRITYKSIEMME kilpailutilanne. Siihen aikaan oli nimittäin tärkeää muistaa, että tila olikin YRITYS. Mikä kumman kilpailutilanne? Eihän meidän mitään tarvitse kilpailla, meijeri ja teurastamo ottaa kaiken minkä tuotetaan. Ja jos jotain kilpaillaankin, niin se on mahdollisesti se, että naapurin kanssa kilpailtiin jostain maapläntistä, kun jotain sattui tulemaan vuokralle.

Toki pääsin myöskin aikuisena toiseenkin kouluun, jota olen käynyt nyt 20 vuotta ja joka jatkuu edelleen. Nimittäin kouluttaudun toimimaan osuuskuntayrityksen hallintohenkilönä. Tämä koulu on opettanut paljon. Heti ensimmäisenä vuonna se opetti että mikrobien kanssa on oltava varovainen ja  että firman tase on oltava kunnossa. Saatiin nimittäin Kokkolan meijeriin voinappeihin listeria, ja jouduttiin siunaamaan 31 miljoonan markan tappio. Ilman vahvaa tasettahan koulu olisi loppunut siihen.  Se on opettanut että kilpailua pitää pystyä kohtaamaan. Yksi herätyskello tähän oli se, kun pitkään ja ansiokkaasti palvellut toimari Sture Kackur ilmoitti, että nyt maailma on muuttunut niin, että hän ei enää ole pätevä hoitamaan toimeaan ja meidän on etsittävä sellainen tyyppi joka osaa markkinoinnin, koska hän on jo liian vanha oppimaan uutta maailmaa. Se on opettanut että päätöksiä pitää uskaltaa tehdä silloin, kun aika on oikea ja palapelin palat ovat oikeassa asennossa. Silloin on uskallettava vaikkapa siirtyä hankintaosuuskunnaksi ja luopua tehtaasta, valmistuksesta ja markkinoinnista. Ja se on opettanut että niillä korteilla pitää pystyä pelaamaan mitä pöydällä on, ettei vahingossa mene ja tee mitään laitonta.

Tämä viimeinen vuosi on opettanut sen, että pitää myös osata sopeutua uuteen tilanteeseen, aivan niinkuin yhtiökumppani Mikael kirjoitti omassa blogissaan viime kuussa. Amerikassa meijereitä kaatui koronakeväänä siksi, että ne eivät saaneet maitoaan ulos sellaisessa muodossa, että kuluttaja olisi sitä pystynyt ostamaan ja viemään kotiinsa, eikä muutostöihin ollut mahdollisuutta. Omassa talossa ja maassa on tehty toimenpiteitä, joiden tarkoitus on lisätä yhteiskunnan hyväksyntää toimintamme kohtaan sekä lisäämään yrityksen kannattavuutta. Vapaan lehmän maidon lanseeraus, vastuullisuus, hiilineutraalisuus ja sopimustuotanto ovat asioita, jotka ovat herättäneet erittäin paljon keskustelua ja saaneet palautetta, negatiivista mutta myös ilahduttavan paljon positiivista.

Aivan kuten kaikki muut luottamustoimen aikana eteen tulleet asiat, nämäkin on tehty maidontuotannon ja maidontuottajien parhaaksi. Ne eivät lopeta maidontuotantoa, ne eivät lopeta kehittämistä, ne ehkä joillakin tiloilla laittaa asioita uuteen ajatteluun, ja se saattaa olla joillakin tiloilla hyväkin asia. Nimittäin, olen ollut Milkan aikana kiittämässä niinkin pitkään toiminutta luottamushenkilöä, joka oli mukana tallomassa lunta, kun Vöyrin kirnukeskuksen uutta rakennusta suunniteltiin, ja teollisuutta ajettiin kovasti ylöspäin, jotta maailmalle saataisiin mahdollisimman paljon tavaraa. Kortit olivat silloin sellaisessa asennossa. Tänään meidän tehtävä ei ole sen tyyppinen, kortit ovat nyt eri asennossa. Meijerin perustehtävä on kuitenkin täsmälleen sama tänään kuin silloin: maidontuottajien hyvinvoinnin ja talouden edistäminen parhaimmalla mahdollisella tavalla. Ja mikä tärkeintä muistaa: Toimenpiteet tehdään tänä päivänä toimialan aloitteesta, eikä sitä valtiovallan talutusnarua enää ole niinkuin ennen.

Jos olet jaksanut lukea näin pitkään, haluan kiittää siitä, ja toivottaa hyvää syksyä ja hyviä puinti- ja oljenkorjuukelejä. Lokakuussa meillä on keväältä siirretty vuosiseminaari, jossa yritetään hahmottaa maidontuotannon tulevaisuutta isossa ja uudessa maailmantilanteessa. Tervetuloa Jyväskylään 7.-8. lokakuuta ja muistakaa ilmoittautua tapahtumaan. Ilmoittautuminenhan tapahtuu tätänykyä verkkokaupan kautta.

Kirjoittaja Mats Broända on maitoyrittäjä Kruunupyystä ja Maitoyrittäjät ry:n rahastonhoitaja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.