Maidontuotannon ja hiilensidonnan kehittäminen kulkevat käsi kädessä Kotipellon tilalla

”Nurmipohjainen maidon- ja lihantuotanto on ainoa tapa tuottaa hiilineutraalia ruokaa”,
lataa Kotipellon tilan Marko Sorvisto.

Ylivieskalaisen Kotipellon tilan yrittäjät Sari ja Marko Sorvisto ovat luotsanneet tilaa vuodesta 1996 lähtien. Tilan lypsykarjaa ollaan juuri laajentamassa kolmen robotin täysvolyymiin. 200 peltohehtaarista reilut puolet on nurmella, maissin testausta on tehty yhdeksällä hehtaarilla ja loppualalla viljellään viljoja omaan murskeviljakäyttöön.

Kotipellon tilalla hiilen sidonnan ja hiilidioksidipäästöjen tematiikkaa on mietitty reilusti keskivertotilaa enemmän. Viime vuosien aikana tietoa ja näkemystä on kertynyt työkaluksi tilan kehittämiseen liittyvän päätöksenteon tueksi.

-Arkipäivän työtä tehdessä hiilensidonta ja päästöjen vähentäminen on koko ajan takaraivossa. Siitä on tullut ihan automaatio. Mitä tahansa tilalla tehdäänkin, aina mietitään mitä toiminta tai toiminnan muutos vaikuttaa sillä puolella, kertoo Marko Sorvisto.

Nurmen niittoa Kotipellon tilan idyllisessä maisemassa.

Hiililaskennan hyödyistä ja totuudenmukaisuudesta käydään paljon keskustelua, ja Sorvistolla on tähänkin vankka mielipide:

-Oma ajatus on, että tämä kääntyy meille vielä voitoksi. Jotkut jutut vääristävät laskentaa ja totuudesta ollaan vielä kaukana, mutta kun nämä saataisiin korjattua, alkaa esimerkiksi maidontuotannon hiilijalanjälki näyttää ihan erilaiselta.

Se mikä hiileen perehtynyttä maitoyrittäjää korpeaa eniten, on nurmivaltaisen ruokinnan väärä laskentatapa. Kasvava nurmi sitoo hiiltä ja korjatussa säilörehussa otetaan talteen suuria määriä hiiltä hyötykäyttöön.

-Miten lehmän suuhun menevä hiili voidaan laskea päästöksi! Korjattu nurmi pitäisi laskea tietenkin hiilinieluksi.

-Myös turvemaat saadaan hiilineutraaliksi nurmiviljelyn avulla, Sorvisto vakuuttaa.

Vääristyneeseen hiilenkiertoon perustuvat laskelmat vääristävät myös keskustelua, ja niistä otetaan pontta maidon ja lihan vastaiseen keskusteluun.

Kotieläintilojen ja luonnonsuojelijoiden vastakkainasettelu on muutenkin turhaa, koska hyvin hoidetussa kotieläintuotannossa huomioidaan hiilensidontaa ja luonnon monimuotoisuutta jatkuvasti. Sorvisto vääntää rautalangasta:

-Lehmät on meidän työkavereita, ja niistä halutaan pitkäikäisiä. Koko tuotantoketju pellon kasvukunnosta rehustukseen ja lypsyyn tulee olla viimeisen päälle hoidettu eikä mitään voi laiminlyödä.

-Lehmien hyvinvoinnin kohentumisen ja tuotosten parantumisen myötä maitolitran tuotannosta vapautuvan metaanin määrä on puolittunut viimeisen 50 vuoden aikana. Asian eteen on siis tehty hommia jo pitkään, Sorvisto painottaa.

-Ja tämähän tarkoittaa sitä, että kaikki hiilipäästöjen hallintaan tehdyn työn hyöty sataa omaan lompakkoon!

 

Kotipellon tilan yrittäjät Sari ja Marko Sorvisto.

Kotipellon tilalla kasvatetaan pitkäikäisiä eläimiä. Oikealla edelleen lypsyssä oleva 150-tonnari Vanessa.

Vaikka Suomessa ollaan edelläkävijöitä, vielä voidaan meilläkin tehdä paremmin. Uusia tekniikoita ja innovaatioita hyödyntämällä pystytään mm. optimoimaan peltoviljelyä ja ajoittamaan nurmen korjuuta rehustuksen laatu huomioon ottaen.

Hiililaskennan osalta valtaosa tiloista on jo varsin valveutuneita. Kotipellon tila oli pioneerina mukana, kun Envitecpolis Oy toteutti Laaksojen Maitokunnalle pilottilaskennan. Työkaluna käytettiin kansainvälistä Cool Farm Toolia. Tilan tulos 0,91 kg CO2e/EKM maitokilo oli positiivinen yllätys, vaikka etukäteen ounasteltiin, että ei se ihan huonokaan voi olla.

-Laskenta oli kyllä tosi kattava, siinä huomioitiin kaikki kuljetuslogistiikasta ja energiankulutuksesta lähtien. Eurooppalaisen IPCC-standardin noudattaminen tekee laskennasta uskottavan ja vertailukelpoisen, kuvailee Sorvisto.

Lehmän osuus maidon hiilidioksidipäästöistä on noin 40%. Mutta mitä paremmin lehmä tuottaa ja mitä paremmat pitoisuudet ovat, suhdeluku paranee.

-Meidän kokemuksen perusteella hiilensidonnan ja hiilidioksidipäästöjen hallinnan eteen kannattaa ilman muuta tehdä töitä, Sorvisto linjaa.

Teksti: Sanna Tarkiainen
Kuvat: Kotipellon tilan kotialbumi
Eläinkuvat: Henna Mero

Kotipellon tilan tilakeskus Ylivieskassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.