Maatilalla toimitaan paljon yksin, mutta on toimijoita, joiden kanssa on pakko olla yhteydessä ja joiden kanssa on pakko tulla toimeen. Ei ole siis aivan sama millaisen ensivaikutelman annamme itsestämme. Toki myös ensikontaktin jälkeisillä tapahtumilla on vaikutusta ihmissuhteisiin. Jos kauppaa tehdessä ollaan mukavia ja sitten jätetään lasku maksamatta, voi sanoa, että fiilikset menevät alamäkeen.
Kun rakensimme taloa pari vuotta tilanpidon aloittamisen jälkeen, isä varoitti, että paikallinen rakennustarkastaja on varsin *ittumainen mies. ”Ole sen kanssa väleissä tai tulee hankaluuksia”. Tein työtä käskettyä ja olin tapaamisissa alusta alkaen mielin kielin. Aina kun tarkastaja lähti, piti kieli pestä vessaharjalla, mutta byrokratia pelasi. Saimme jopa 100 % lapun talosta, vaikka kaikki kodinkoneet ja listat uupuivat. Samana vuonna rakentanut kuntalainen joutui purkamaan samalla tontilla olleen vanhan talon ja perustamaan nurmikon, ennen kuin tarkastaja heltyi kirjoittamaan hyväksyntänsä.
Pihaton rakentaminen 15 vuotta sitten oli varsinainen korkeakoulu aiheeseen. ”Vastapuolella” oli niin paljon, niin erilaisia ihmisiä, joista joutui nopeasti päättelemään, mikä on paras keino toimia. Korrekti kohtelias suhtautuminen on aina hyvä tapa aloittaa. Mutta jos (ja kun) asiat alkavat tökkiä ihmiset reagoivat asioihin eri tavalla persoonasta riippuen. Mikä toimii yhden kanssa ei auta toisaalla. Hyväksi koettuja keinoja on kukkien vieminen, huumori, asiallinen faktoissa pysyminen, anteeksipyytäminen tarvittaessa, vittuilu, kiristäminen, uhkailu ja perseen pohjasta huutaminen. Ihan sen mukaan mitä kulloinenkin neuvottelukumppani kaipaa. Yleensä nuo neljä viimeistä ei vie asiaa mitenkään eteenpäin, joten niitä tulee käyttää hyvin harkiten. Virolaiselle kattomiehelle kuitenkin huusin ja vittuilin varttitunnin, kun olin kuunnellut viikon valitusta kaikesta mahdollisesta. Homma rupesi toimimaan, ja seuraavana kesänä tämä Aivar takuukeikalla käydessään kehui, kuinka mukavaa meillä oli ollut ????.
Avoin, rehellinen ja suora suhtautuminen on avain menestykseen kanssakäymisessä eri toimijoiden kanssa. Tosin aina ei kannata kertoa kaikkea mitä ajattelee. Kun iso, karvainen ja vittuuntunut urakoitsija kertoo painokkaasti mitä mieltä on sadekesästä, pelloistasi, kivien keräämisen tasosta ja sukujuuristasi, olen vain miettinyt, kuinka paljon minulle maksetaan siitä, että pidän mölyt mahassani.
Toisaalta perinteinen ”isäntämeininki” ei toimi useinkaan hyvin tuloksin suhteessa naapurustoon ja kyläläisiin. Käden nostaminen kannattaa aina. Jos apua pyydetään, sitä kannattaa antaa. Yleensä hyvin pienellä vaivalla saa omatkin asiat etenemään helpommin. Tosin harvaan asutulla mettäperällä asuminen auttaa naapurisuhteissa.
Oma ulkoinen habitus oli jo nuorempana sellainen, että tuhmia lapsia peloteltiin minulla. Nykyään moni on luullut, että kuulun moottoripyöräjengiin. Se asettaa haasteita, mutta antaa myös mahdollisuuksia, huviin. Pojan kavereita on tullut peloteltua ja veikkaisin, että joillekkin uusille maitoautokuskeillekin, on tullut mieleen painuvia hetkiä meillä.
Mutta oli ulkonäkö millainen tahansa, sen voi paikata hyvillä käytöstavoilla. Olisiko ollut vuonna -92 maatalousopistojen kesäkisoissa Kemiön saarella. Olimme menossa porukalla majapaikasta paikalliseen soittoruokalaan. Kävelimme tietenkin koko raitin leveydeltä, kun vastaan tuli pari vanhaa mummoa. Itse olin porukan hännillä, ja näin selvästi miten heitä pelotti. Mutta kun he tulivat sopivan etäisyyden päähän, nostin lippalakkia, hymyilin ja kumarsin pienesti. Vieläkin muistan ne helpottuneet leveät hymyt mitä sain heiltä takaisin.
Ei ole yhdentekevää menestymisen kannalta millaisen kuvan annamme itsestämme ulospäin, mutta läheisten ja ystävien kesken ei toki tarvitse laskelmoida. Eli kun tapaamme; hymyillään tai irvistellään, ihan mikä parhaalta tuntuu!
Hyvää joulun aikaa kaikille! Hannu Kemoff
Vastaa