Eläinten kouluttaminen lajityypillinen käyttäytyminen huomioiden on koko ajan kasvavassa suosiossa etenkin harraste-eläinten kohdalla. 2023 alkaneessa Työturvallisuus ja tehokkuus karjan käsittelyssä -hankkeessa perehdytään siihen, miten myös...
Archive for category: Blogi
Maailma kaipaa lisää maitoa!
Kirjailija Mark Twain sanoi aikanaan kuolemattoman lauseen: ”Huhut kuolemastani ovat vahvasti liioiteltuja.” Näin voisi todeta myös maidontuotannosta ja maidontuotannon tulevaisuudesta, vaikka monella taholla uskotaan (=toivotaan)...

40 vuotta navettaa
Tikulla silmään sitä, joka vanhoja muistelee. Näin sanoo vanha suomalainen sananlasku. Teen sen silti. On silloin tällöin hyvä katsoa taaksepäin ja ymmärtää tapahtunutta, sen kautta...

Ajatuksia navettainvestoinnin jälkeen
Aika kuluu nopeasti ja nyt ollaan jo kolmannella vuodella lypsämässä uudessa navetassa. 2020 on rakennettu kolme robotin pihatto. Ennen sitä lypsettiin vanhassa 70-luvun 40-paikkaisessa parsinavetassa....

Opitaan toisiltamme
Yrityksemme pääsi mukaan osallistumaan Discussion Group-pilottihankkeeseen, laatuaan Suomen ensimmäiseen, jota hallinnoivat Savonia AMK ja Maitoyrittäjät. Discussion Group-toimintamalli on toiminut tanskalaisilla maatiloilla jo 30 vuotta. Nimensä...

Puheenjohtajan VUODENVAIHTEEN TERVEISET
Kinkut on syöty ja lahjat luettu, alkaa taas olla yksi vuosi taputeltuna, ja millainen vuosi! Maailma näyttää seonneen lopullisesti ja tulleen aina vain vaikeammin ennakoitavaksi....

Miten tekniikka-agraari päätyi lehmien pariin?
Täällä kirjoittelee Hannele Antila, Maitoyrittäjät ry:n uusi projektikoordinaattori. Olen aloittanut hommia tässä loppuvuodesta 2022. Jos jotain pitää itsestään kertoa, niin ainakin sen voisi mainita, että...

Verkostoitumista ja tähtienvalmennusta
Maitoyrittäjien toiminnassa mukana alusta asti olleena, voin vain todeta, että parempaa virkistäytymisseuraa samanhenkisen porukan kanssa on vaikea muualta löytää. Nextlevelille pääsin mukaan, kun lupauduin tulevaisuuden...

Tähtivalmennuksesta hyviä eväitä yrittäjän polulle
Meille Maitoyrittäjien Tulevaisuuden yrittäjien tähtivalmennus osui loistavaan ajankohtaan, kun aloitimme kurssin alkamisen aikoihin mieheni kotitilalla yrittäjinä. Maitotilan yrittäjänä aloittaminen ja toiminnan haltuunotto on ollut melkoinen...

Annika Eklöf: Haluatko olla eturivissä kehittämässä kotieläintilojen työnantajamielikuvaa?
Rakennemuutos kotieläintiloilla viimeisten parin vuosikymmenen aikana on ollut valtava. Tilamäärä on vähentynyt huomattavasti, kun taas tuotosmäärissä on pysytty lähes samoissa lukemissa. Käytännössä tämä näkyy kasvavana...